keskiviikko 23. elokuuta 2023

Kansan tahto 16.8.2023

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen on todennut julkisuudessa, että Perussuomalaiset ovat pettäneet duunarit ja eivät ole oikea työväenpuolue. Väite on todella väärä ja ei sisällä totuutta. Eduskuntavaaleissa oli selvää, että hyväksyykö kansalaiset tiukan talouskurin ja leikkausten sarjan vai veronkorotukset, lisävelat ja holtittoman rahankäytön. Kansa äänesti tiukan talouskurin puolesta, vaikka tietää sen kohdistuvan myös tiukasti omaan elämiseen. Suomalaiset eivät ole tyhmiä ja yhteinen huoli kansantaloudesta ajaa meitä tekemään kipeitäkin ratkaisuja ja varmistamaan oikeanlaiset ja riittävät toimenpiteet tämän toteuttamiseksi 

On kuitenkin mainittava rohkeita linjauksia, jotka vaikuttavat positiivisesti tulevaan talouskehitykseen suomalaisille, kunhan hallitus pääsee vauhtiin. 

Kehitysyhteistyöstä leikataan noin miljardi seuraavan neljän vuoden aikana. ja sitä tullaan jatkossa kohdistamaan järkevästi Suomen etua ajatellen.

Polttoaineiden hinnat eivät tule nousemaan hallituksen toimien vuoksi toisin, kuin edellisen hallituksen aikana. 

Edellisen hallituksen kunnianhimoiset ilmastotoimet vaikuttivat polttoaineiden hintakehitykseen verotuksen ja jakeluvelvoitteen myötä ennen ukrainan sotaa. Silloinen Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin oli kannattanut YLE:n vaalikoneessa uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä.  

Verotusta kevennetään liikkumisen ja työnteon osalta, joka mahdollistaa varallisuuden kasvua ja työn vastaanottamisen kannattavuutta. Hallitus toteuttaa uudistuksia, joilla on tarkoitus nostaa vähintään 100 000 työllistä hallituskauden aikana. 

Panostukset mielenterveyspalveluihin ja erikseen mainittu Suomi liikkeelleohjelma tuovat pitkällä tähtäimellä merkittäviä säästöjä ja auttavat kansalaisia arkielämän jaksamisessa. Mielenterveyden ongelmien ja liikkumattomuuden on todettu yhdessä vaikuttavan kansantalouteen negatiivisesti n. 10–13 miljardia euroa vuodessa ja on siksi tärkeää panostaa ennaltaehkäisevään työhön. 

Esimerkiksi pallo äitiyspakkauksessa voi tuntua merkityksettömältä mutta perheenisänä voin todeta, että näinkin yksinkertainen toimenpide saa perheen pienimmätkin puuskuttamaan liikunnan ilosta. 

Tulemme kaikki varmasti kokemaan hallitusohjelman vaikutukset henkilökohtaisesti mutta näitä toimia ei ole kukaan muu valmis toteuttamaan tässä mittakaavassa, kuin nykyinen hallitus. Meidän täytyy tehdä asioita nyt tai tulevaisuus on vaarassa kaikkien kansalaisten osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tekstisuositukset

Taloutta ja turvallisuutta 24.8.2023

Vasemmistoliiton Li Anderson ja Vihreiden Sofia Virta ovat ruotineet hallitusohjelmaa ja hallitust a mutta heidän ratkaisunsa jäävät kysymys...